No niin. Kolmas päivä takana. Eilinen meni aika hyvin. Tänään avomies toi kotiin perhepitsan. Puolet siitä sitten vedin kitusiini. Kävin sitten tutkimassa sen jälkeen Kotipizzan kotisivuilta, että paljonko tuli tankattua kaloreita naamaan. 1015 kaloria! Se olikin viimenen pitsa sitten vähään aikaan. Varsinkin kun en edes tykkää pitsasta.
Tänään on siis mässäilty, menkööön se juhannuksen piikkiin. Parina päivänä olen nyt kävellyt yli 10 000 askelta ja tämä aamupäivä menikin nukkuessa. Voimat kertakaikkiaan oli ihan loppu. Eilen tein suursiivouksen olohuoneessa. pesin lattiat ja vaihdoin huonekalujen järjestystä. Tänään onkin sitten vain löhöilty kokattu vähän ja leikitty Maikin kanssa. Meidän sormivärit oli kuivuneet ja sekös olikin kova paikka pienelle, onneksi isi hoiti :)
Telkkarikin meni nyt vihdoin totaalisesti rikki, uusi on jo kyllä tilauksessa. Mutta tänään on siis ollut aika leppoisa päivä. Maikin nallekin sai uuden pipon:)
Huomenna olis tarkoitus kävellä viisi kilometriä anoppilaan. Saas nähdä mitä siitä tulee. Kunhan en nuukahda matkalla niin kaikki on hyvin. Pitää muistaa ottaa juomista tarpeeksi mukaan. Sitten aion pestä olohuoneen maton anopin saunassa. Siinä onkin sitten ihan tarpeeksi liikuntaa huomiselle. Ehkä uskallan myös vaa'alle mutten ole vielä ihan varma.
Oikein aurinkoista juhannusta kaikille!
Sanna
Ite oon huomannut sen, että mies pitää olla juonessa mukana, jos toivoo painon tippuvan - tai silloin se on ainakin helpompaa..
VastaaPoistaOnko miehellä painon kanssa ongelmia? Yhdessä pudotus onnistuu paremmin, kun toiselta saa tukea heikoilla hetkillä. Eikä tule ruuankaan kanssa repsahduksia yhtä helposti, kun molemmilla on samat "säännöt".
Oma mieheni on hirmuinen pizzansyöjä! Meillä toimi hyvin se, että yhdessä sovittiin, että pizzaa syödään joka toinen lauantai. Myöhemmin väheni "kerran kuussa" -pizzaan, nykyisin ei sitäkään..
Sen kun saiskin mukaan, mutta kun se itse painaa 56 kiloa :D ja pystyy hyvin syömaan vaikka kokonaisn perhepitsan ilman, että tuntuu missään. Mutta juu olen yrittänyt sanoa sille, että pitää omat karkkinsa sun muut herkut poissa talosta. Kyllä se on jo aika hyvin oppinut:) Eikä meilläkään niin usein sitä syödä. Lähinnä silloin kun miehen tekee mieli. Ei meillä ole kyllä varaa laittaa rahaakaan semmoseen kovin usein.
VastaaPoista